MUUTOKSIA ELOKUVAKULTTUURISSA

Elokuvauksen maailma on kokenut valtavia muutoksia siitä hetkestä, kun se syntyi. Ensimmäisiä erittäin merkittäviä ja suuria muutoksia olivat elokuvien väritys ja ääni: ennen näitä uutuuksia kukaan ei edes uskonut, että elokuvien äänityksellä saataisiin jotain hyvää aikaan. Sama koski värielokuvia. Ajan myötä kehittyi kuitenkin sekä tekniikka että ihmisten suhtautuminen uutuuksiin, ja tänä päivänä maailmassa tehdään paljon eri tyylisiä elokuvia. Elokuvan tyyliin vaikuttaa paljon muutakin kuin pelkkä juoni: jo 1930-luvulla ihmiset kokeilivat erilaisia kuvauskulmia, tuon ajan mahdollistamia erikoisefektejä, musiikin vaikutusta katsojaan, temppuja valaistuksen kanssa ja tietysti elokuvien erilaisia leikkaustapoja. Yksi merkittävimmistä vuosikymmenistä elokuvauksen historiassa on 1960-luku, ja jos ollaan tarkempia, niin kyse on ranskalaisen elokuvan uudesta aallosta.

Uusia Näkökulmia Ja Uutta Taidetta

Taide muuttuu historian kanssa ja riippuu hyvin paljon yhteiskunnan muutoksista sekä yhteiskunnan muuttuvista mielipiteistä. Lisäksi yhteiskunnalla on tapana kyllästyä joihinkin asioihin, mitä voidaan todeta niin taiteesta kuin esimerkiksi myös politiikasta. Ranskalaisen elokuvan uutta aaltoa voidaan sanoa jopa itsenäiseksi elokuvauksen tyyliksi, sillä 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun aikana elokuvaukseen saapui runsas määrä uusia alan vaikuttajia. Uuden aallon merkittävimpiä eroja siitä kaupallisesta elokuvauksesta, mitä oli olemassa jo aikaisemmin, olivat kieltäytyminen jo erittäin tutusta ja aikansa eläneestä kuvaustyylistä sekä juonen ennustettavuudesta. Suoraan sanottuna, tavalliset ihmiset eli elokuvien katsojat eivät ole vielä ehtineet kyllästymään tuttuihin elokuviin, mutta jotain uutta oli jo pakko saada. Tämän ymmärsi aika pieni joukko alan toimijoita ja vaikuttajia: porukkaan kuului nuoria ohjaajia, käsikirjoittajia, näyttelijöitä ja elokuvakriitikoita sekä elokuvatoimittajia.

Uusia Näkökulmia Ja Uutta Taidetta

Ranskalaisen elokuvan uusi aalto oli aikamoinen mahdollisuus nuorille elokuvaajille. Kun aikaisemmin toimittiin melkein ainoastaan tiettyjen normien mukaan, nyt joka ohjaajalla oli mahdollisuus laatia oma elokuvauksen tyylinsä ja noudattaa sitä – tai yllättää katsojat, kun muodostettua tyyliä ei enää noudatetakaan. Tämän uuden aallon ajatuksena oli se, että ohjaaja olisi mukana kaikissa elokuvan prosesseissa ja laatisi myös käsikirjoituksensa itse. Kun aikaisempina vuosikymmeninä elokuvauksessa oli puhetta melkein vain kaupallisesta tuotannosta, nyt ohjaajat asetettiin samaan riviin kirjailijoiden, runoilijoiden ja taidemaalarien kanssa: niin vastuu kuin kaikki risut ja ruusutkin olivat uuden aallon mukaan vain ohjaajan asioita.Mitä käytännössä muuttui? 1960-luvun aikana ranskalaiseen elokuvauksen kulttuuriin saapui uusia kasvoja uusine näkökulmineen ja taideajatuksineen. Syntyi uskomaton määrä uusia mielipiteitä ja rohkeita ehdotuksia. Elokuvamaailman ihmiset jaksoivat vihdoin viimein lähteä kokeilemaan jotain uutta, ja uskallusta löytyi. Nyt ei siis ollut enää pakko saada elokuvaan perinteisiä kohtauksia ja lopettaa elokuva happy end -skenaarion mukaan: jokainen lähti kokeilemaan omaa tyyliä. Pakko on sanoa, että hyvin moni näistä uuden aallon elokuvista ei saavuttanutkaan huomattavaa kaupallista menestystä, mutta taiteellisesti hyvin moni elokuva oli erittäin merkittävä koko elokuvauksen historian aikana. Kuitenkin ne elokuvat, jotka pitivät oikeasti jotain uutta tyyliä ja ajatusta sisällään, tulivat suosituiksi pienemmissä festivaaleissa ja pienemmissä katsojapiireissä. Näihin pienempiin katsojapiireihin kuului enemmän tuon ajan ranskalaista eliittiä, kun taas perinteiset kaupallisella otteella kuvatut elokuvat kiinnostivat enemmän tehdastyöläisiä ja keskiluokkaa.

Uusia Näkökulmia Ja Uutta Taidetta

Tänä päivänä elokuvamaailmassa vallitsee melkein samanlainen ilmiö. Harvemmin näemme elokuvia, joissa ohjaaja jättää katsojalle mahdollisuuden päättää, mitä sen jälkeen tapahtuu. Tyypillinen elokuvan loppu on onnellinen, missä viholliset räjäytetään, rakkaus voittaa ja sitten juhlitaan. Tämä on sitä vanhaa jälkeä, jonka varjossa on kuitenkin olemassa hyvinkin syväajatuksellisia omaperäisiä elokuvia – ja nämä elokuvat saivat alkunsa Ranskasta 1960-luvulla, kiitos tuon ajan vaikuttajille.