Pyhitetty betoni

Tapiolan kirkko
Tapiolan kirkko. Kuva: Pietinen / MFA

EIJA RAUSKE, ARKKITEHTUURIMUSEO

Kuusikymmenluvun vaikuttavimmat sakraalirakennukset rakennettiin betonista. Brittiläinen arkkitehtuurihistorioitsija Adrian Forty toteaa betonin ristiriitaisuutta valottavassa teoksessaan Concrete and Culture: A Material History (2012), kuinka betoni kiehtoi kirkonrakentajia aina 1800-luvulta asti, vaikka materiaalin status oli alhainen. Erityisen suosituksi se tuli toisen maailmansodan jälkeen siitä huolimatta, että betonista rakennetut bunkkerit muistuttivat sodan tuhoista. Aiemmin edistystä edustanut materiaali alkoi sodan aikana merkitä pelastusta ja vankkumatonta suojaa.

Moni Suomessa 60-luvulla toteutettu kirkko pohjautui jo 50-luvun lopulla järjestetyn kirkkokilpailun voittoon. Betoni inspiroi arkkitehteja tavoittelemaan linjakasta arkkitehtuuria. Koeteltiin aineen mahdollisuuksia, tutkittiin holvimuotoja ja kokeiltiin toinen toistaan ohuempia kuorirakenteita ja uhkarohkeita konstruktioita. Kirkkoja koskeviin arkkitehtuurikilpailuihin perehtynyt Simo Paavilainen toteaa, kuinka 50-luvun kilpailujen tuloksena rakennettiin joukko geometrisia suurmuotoja hyödyntäviä veistoksen kaltaisia kirkkoja, joille oli ominaista betonin ennakkoluuloton käyttö. Suuntauksen keskeisiä esimerkkejä ovat kolmiomuotoihin perustuvat Hyvinkään ja Lauritsalan kirkot.

Sekä Hyvinkään että Lauritsalan kirkosta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu vuonna 1958. Niistä jälkimmäisen voittivat Toivo Korhonen (1926–2014) ja Jaakko Laapotti (s. 1931) mitä lennokkaimmalla ehdotuksellaan – Lauritsalan kilpailu merkitsi huipennusta suurmuotojen käytössä. Kirkko valmistui vasta vuosikymmenen lopulla 1969. Sen 47 metrin korkeuteen kohoava katto on esijännitetty, ketjukäyräviivan muotoa noudattava riippuva teräsbetonikuori, jonka valu oli tyypiltään ensimmäinen Suomessa.

Lauritsalan kirkko
Lauritsalan kirkko. Kuva: Simo Rista / MFA

Huhtikuussa ratkenneen Hyvinkään kirkkokilpailun voitti Aarno Ruusuvuori. Vuonna 1961 valmistunut kirkko on ensimmäinen arkkitehdin kolmesta betonikirkosta. Valkosementtilaatoilla päällystetty pyhäkkö hallitsee kaupunkikuvaa ikuisuutta uhmaavalla pyramidimaisella hahmollaan. Rakenteeltaan kirkko oli edelläkävijöitä: pohjaltaan kolmion muotoinen, keskitetysti valoa kohti nouseva kirkkosali toteutettiin betonisista taitelaatoista. Ruusuvuoren mukaan rakenteen kantavuutta oli tutkittu yksinkertaisella tavalla: poimuttamalla tavallista paperia. Kirkon tasaisesti valaistu kuoriseinä toimii vastakohtana poimupintojen valon ja varjon leikille kohdistaen huomion alttarille.

Ruusuvuoren seuraava sakraalirakennus Huutoniemen kirkko on nähty 60-luvun betonikirkkojen airuena. Tässä Vaasaan rakennetussa kirkossa arkkitehti siirtyi käyttämään raakalautamuottien jäljiltä karkeaa betonipintaa, mikä merkitsi brutalismille ominaista rehellisyyttä tavoittelevaa materiaalinkäsittelyä.

Käsittelemättömästä betonista tuli 60-luvulla kunnianhimoisten arkkitehtien materiaali, ja juuri Ruusuvuoren arkkitehtitoimistosta tuli legendaarinen ajan nousevien kykyjen koulutuspaikka. Puhtaaksivaletun betonin ohella materiaalien ominaislaadun herkästi aistinut Ruusuvuori suosi harmaanruskeita kevytsoraharkkoja, terästä ja lasia. Niiden taitajana hän loi kansainvälistä tasoa olevaa minimalistista arkkitehtuuria.

Vuonna 1965 valmistuneessa Tapiolan kirkossa Ruusuvuoren arkkitehtuuri on ehdottomimmillaan. Vaaleiden tornitalojen vastapainoksi hän suunnitteli raskaista betonielementeistä rakennetun pelkistetyn bunkkerikirkon, jonka muurien sisään kätkeytyy oma eristetty maailmansa. Harmaanruskeilla leca-tiilillä verhotun kirkkosalin tyhjyys pysäyttää tulijan. Takaseinän katonrajasta ristikon takaa lankeava luonnonvalo herättää harmaan betonin eloon.

Pietilöiden Kalevan kirkon toteuttaminen puolestaan viivästyi, mikä oli monen ajan sakraalirakennuksen kohtalo. Kirkkovaltuusto hyväksyi lopulliset piirustukset vasta helmikuussa 1964 – rakentamaan päästiin lokakuussa. Orgaanisessa pohjaratkaisussaan koveriin ja kuperiin muotoihin perustuva, 30 metrin korkeuteen kohoava kirkko valettiin liukuvalumenetelmällä noin kahdessa viikossa. Sisätilojen ankarasta betoniarkkitehtuurista huolimatta suunnittelijoiden alkuperäinen ajatus paljaista betonijulkisivuista kariutui – valumavesien pelossa ulkoseinien betonikourut verhottiin kellertävillä savitiilillä. Pettynyt Pietilä kuvasi tulosta sanalla ”arkipäiväinen”. Silti mäellä Itsenäisyydenkadun päätteenä kohoava Kalevan kirkko on monumentaalisuudessaan aikansa vaikuttavin kirkkorakennus.

60-luvun karun eleganttia betonibrutalismia edustavat kirkot ovat saaneet osakseen paljon arvostelua. Niin Järvenpään kirkkoa kuin sveitsiläissyntyisen André Schützin Kuopioon suunnittelemaa järkälemäistä Alavan kirkkoa on haukuttu Suomen rumimmaksi. Moni 60-luvun sakraalirakennus onkin saanut kantaa nimeä piruntorjuntabunkkeri.

– – –

Koko artikkelin voit lukea teoksesta Värikkäämpi, iloisempi, hienostuneempi. Näkökulmia 1960-luvun arkkitehtuuriin, Arkkitehtuurimuseo, Helsinki 2016, 97–119. Viitteet, lähteet ja kirjallisuus julkaistu kirjassa.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *