Roihuvuoren ala-aste on korkean profiilin korjausrakennuskohde

Arkkitehti Timo Jeskanen Roihuvuoren ala-asteella. Kuva: Salla Bedard / MFA

Vuonna 1967 valmistunut Roihuvuoren ala-aste on esimerkki aikansa edistyksellisestä koulurakentamisesta, joka kuitenkin ajan mittaan ehti rapistumaan pahasti. Aarno Ruusuvuoren suunnittelemaa betonitaloa vaivasivat heikkokuntoiset rakenteet, sisäilmaongelmat sekä tekniset puutteet. Koulu odotti jo purkutuomiotaan, kunnes historiallisesti arvokas rakennus päätettiinkin lopulta peruskorjata.

Vuonna 2016 päätökseensä saatu hankekokonaisuus oli tänä vuonna ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi. Peruskorjauksen suunnittelusta vastasi Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy.

Arkkitehti Timo Jeskasen mukaan 50-vuotiaan rakennuksen kunnostamisessa noudatettiin nykyvaatimuksia niin uusien kuin korjattavienkin rakenteiden osalta, eikä mistään tingitty. Samalla Ruusuvuoren arkkitehtuurin ominaislaatu haluttiin kuitenkin säilyttää.

”Monet 1960-luvun tekniset standardit ja rakennusmääräykset eivät vastanneet nykyisiä. Peruskorjauksen alkaessa talotekniikka oli vanhentunut ja sisäilmaolosuhteet heikot. Julkisivujen lämmöneristävyys oli paikoin olematon ja betonirakenteet huonossa kunnossa. Monien tilojen välillä ei ollut ääneneristystä ja palo-osastoinnit olivat hyvin puutteellisia”, Jeskanen kertoo.

”Rakennusta piti ajatella jatkuvasti kokonaisuutena, vaikka rakenteita ja yksityiskohtia jouduttiin selvittämään myös kutakin erikseen. Esimerkiksi palo-osastoivat rakenteet hyväksytettiin paikallisesti, koska tyyppihyväksytyt järjestelmät eivät olleet soveliaita.”

Jeskasen mukaan Roihuvuoren koulun kaltaisessa pelkistetyssä rakennuksessa yksityiskohdat erottuvat, jolloin niiden rooli korostuu. Alkuperäisestä ratkaisusta jouduttiin poikkeamaan harvoin, mutta esimerkiksi lasitiilet, jotka kaukaa katsottuna antavat tutun vaikutelman, eroavat itse asiassa malliltaan 1960-luvun vastaavista jonkin verran. Entisiä tiiliä rikottiin runsaasti ja ne tuli vaihtaa kestävämpiin.

”Vaati paljon työtä saada talotekniikka sijoitettua luontevasti rakennukseen. Uusia näkyviä asennuksia vältettiin. Ensimmäisessä kerroksessa ei ollut alakattoja, eikä niitä haluttu nytkään. Maalaamattomia betonipintoja ei voinut roilota. Vaikka rakennuksen palo- ja ääneneristystä tuli parantaa, seinien ylälasitukset tuli säilyttää ilmavina, eikä niiden editse voinut vetää pystysuoria taloteknisiä asennuksia kerroksesta toiseen tai katosta seinille. Talotekniset reitit mukaan lukien sähköjohdot jouduttiin tutkimaan asennus kerrallaan.”

Jeskanen kertoo, että suurimmat uhraukset oli itse asiassa tehty jo hankesuunnitelmaa hyväksyttäessä. Niin ikään Ruusuvuoren suunnittelemat ja koulun kanssa samaan aikaan toteutetut piharakennukset – terveystalo, kaksi asuntoa ja WC-rakennus – oli päätetty purkaa, koska niiden korjaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Kaikkien toimintojen keskittäminen päärakennukseen mahdollisti sen peruskorjaamisen.

Toinen suuri uhraus oli ns. nuorisokerhon salin, rakennuksen keskellä lähes ruokasalin verran tilaa vievän osion, muuttaminen IV-konehuoneeksi. Se oli kuitenkin viisain ratkaisu kaikista hankesuunnitelmassa tutkituista vaihtoehdoista tilan sijoittamiseksi, ja kaikki muut osoittautuivat jollakin tavalla mahdottomiksi.

Työprosessia Jeskanen kuvailee uuden ja vanhan välillä tasapainotteluksi:

”Suunnittelu alkoi rakennuksen ja vanhojen suunnitelmien analysoinnista ja vertaamisesta. Osoittautui ettei rakennuksessa ollut arvokkaita myöhempiä muutoksia tai lisäyksiä, vaan ne lähinnä häiritsivät Ruusuvuoren arkkitehtuuria. Niinpä päämääräksi otettiin, että säilytetään kaikki alkuperäinen, mikä oli mahdollista säilyttää, poistetaan häiritsevät muutokset, ja tehdään välttämättömät uudet lisäykset alkuperäiseen sopiviksi.”

Jeskasen mukaan uusien elementtien tuominen kokonaisuuteen ei ollut päämäärä sinänsä. Tehtävänä oli kuitenkin saattaa rakennus ajan tasalle toiminnallisesti ja teknisesti.

”Rakennuksen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että se on terveellinen ja soveltuu käyttöön jatkossakin, mikä toi erinäisiä muutostarpeita”, Jeskanen sanoo.

Kouluille ja opetustiloille esitetyt tavoitteet kulkevat muuttuvien trendien ja tottumusten vuorovaikutuksessa. Jeskasen mukaan Roihuvuoren koulu oli aikoinaan tilakonseptiltaan edistyksellinen. Sen ruokasali ja liikuntasali ovat yhdistettävissä ja muodostavat sydämen, jonka ympärillä opetus- ja aputilat sijaitsevat. Tämän periaatteen Jeskanen mainitsee esimerkkinä hyvästä koulusuunnittelusta, joka on arvossaan myös nykypäivän vaatimuksissa:

”Tämä ajaton konsepti on varmaan yksi tekijä, mikä on vaikuttanut Roihuvuoren kulttuurihistorialliseen arvoon ja säilyttämispäätökseen.”

Helsingin kaupunginmuseo ja kaupunkisuunnitteluvirasto olivat luokitelleet Roihuvuoren koulun 1960-luvulla valmistuneista Helsingin kouluista rakennustaiteellisesti merkittävimmäksi. Onnistuneen peruskorjaushankkeen myötä Roihuvuoren ala-aste palvelee jatkossakin uusia opetustilanteita ja -käytäntöjä.

”Nykyisin pidetään tavoitteena muuntojoustavaa oppimismaisemaa, jossa tilat liittyvät toisiinsa vielä avoimemmin. Käsitykset kouluopetukselle sopivista tiloista vaihtuvat vuosikymmenestä toiseen, ja tuskinpa nykyisetkään mallit ovat lopullisia. Toiminta aina myös mukautuu käytettävissä oleviin tiloihin. Roihuvuoren säilyttäminen osoittaa, että päättäjillä oli ymmärrystä kulttuurihistoriaa kohtaan.”

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *