Arkkitehtuuri
Historia

1960-LUVUN ARKKITEHTUURI NOSTAA TUNTEITA

60-luvun arkkitehtuuri herättää monissa ihmisissä vahvoja tunteita. Yhdellä herää halu säilyttää jotakin yhdestä historian luovimmista vaiheista, toiselle tulee halu tuhota se. Britannian Channel 4:n Demolition-ohjelman ”Dirty Dozenissa” suurin osa inhotuista rakennuksista oli 60-luvulta. ”Ruma”, ”aikansa elänyt” ja ”vanhanaikainen” ovat joitakin kohteliaampia sanoja, joilla 60-luvun rakennuksia kuvataan. Joka tapauksessa rumuus voi olla kauneuden ohella katsojan silmässä – aivan kuin vanhanaikaisuus.

Seuraava katkelma on käännetty lehtireportaasista koskien Abingdon Town Centren uudelleenkehitystä: ”Abingdon on onnekas – paljon onnekkaampi kuin Oxford, esimerkiksi – saadessaan suuren keskeisen paikan, jota voidaan kehittää tuhoamatta mitään arvokkaita rakennuksia. … The Corn Exchange, ruma (tuo sana taas) ja epäkäytännöllinen punatiilinen, viktoriaaninen rakennus, ei tule olemaan suuri menetys.” The Corn Exchange hävitettiin, ilman kyyneliä, kuten myös melko suuri viktoriaaninen hotelli.

Vanhat rakennukset eivät saa arvostusta

Muutama vuosi sitten mitään 1930-luvulta ei pidetty suurena menetyksenä. Tunnettu brittiläinen esimerkki on Firestone Factory. Se oli kaunis art deco -rakennus, joka oli monen mielestä parempi kuin Hoover Building. Se oli kuitenkin rakennuttajan suunnitelmien tiellä ja pantiin matalaksi. Rakennuksen menetys johti Twentieth Century Societyn perustamiseen. Monet taistelut olivat edessä, ei vähiten yritys estää BT:tä poistamasta jokaista punaista puhelinkoppia maasta. Kyseisen Societyn työn ansiosta monet hienot rakennukset viime vuosisadan ensimmäiseltä puoliskolta listattiin ja pelastettiin puskutraktoreilta mutta monet tuhottiin.

Useimmiten tulilinjalla olivat uudet rakennustyypit – maauimalat ja elokuvateatterit. Ne sijaitsivat usein priimamaalla, ne oli rakennettu näyttämään kyseinen kaupunki parhaimmillaan, mutta 1980-luvulla ne olivat vain tiellä. Weston-super-Mare tuhosi ihastuttavan uimahyppyalustan muuttaakseen kaupungin maauimalan mauttomaksi lasten kahluualtaaksi. Paikallinen lehti kuitenkin ylisti tuhoamista kaikkinensa ja pilkkasi hulluiksi kampanjoijia, jotka yrittivät pelastaa rakennelman. 

Vanhojen rakennusten kohtalo on monesti surullinen, ne tuhotaan ja niiden tilalle rakennetaan uutta. Toisinaan rakennuksille keksitään onneksi myös kuitenkin uusiokäyttöä, jolloin kaunis arkkitehtuuri saadaan yhdistettyä moderniin käyttötarkoitukseen. Esimerkiksi Helsingissä Rautatientorin laidalla sijaitsevan Fennian talon tiloihin avattiin vilkas kasino, vaikkakin maailmalla ja varsinkin Las Vegasissa kasinot edustavat usein modernia tyyliä ja monet pelaajat ovat siirtyneet jo PokerStars Casinon kaltaisille nettikasinoille. Mutta viehätysvoima löytyy usein juuri vanhan ja modernin mielenkiintoisesta yhdistelmästä.

Art deco ja sotia edeltänyt arkkitehtuuri löysivät epätodennäköisen sankarin fiktiivisessä etsivässä. ITV-sarja Agatha Christie’s Poirot näytti 1930-luvun modernina ja eteenpäin katsovana. Puhtaat, valkoiset linjat, jotka kuuluivat 30-luvun modernismiin, tehtiin suosituiksi. Sarjan kuvauspaikkoihin kuuluivat Midland Hotel Morecambessa ja Burgh Island Hotel Devonissa.

Kiinnostus kasvoi

Kiinnostus art decoa kohtaan moninkertaistui. En sanoisi, että kaikki 30-luvun rakennukset ovat turvallisia, mutta ainakin julkinen mielipide on nyt niiden puolella. Nyt 60-luku on kypsää tuhottavaksi, ja yleisö haukkuu kaikkea siltä vuosikymmeneltä, se on muka valmista pyyhittäväksi pois. Haluammeko todella tuhota kaikki pysyvät muistutukset vuosikymmenestä, joka antoi meille The Beatlesin, The Rolling Stonesin, Mini-merkkisen auton ja E-mallin Jaguarin?

Taas kerran uusimmat rakennustyypit ovat eniten vaarassa. 60-luvulla ne olivat ostoskeskuksia, toimistokortteleita, monikerroksisia parkkihalleja, yliopistorakennuksia ja korkeita asuintaloja. Osa on jo listattu. Jotkin listauspäätökset ovat olleet rohkeita: Park Hill Flats Sheffieldissä ja Trellick Tower Lontoossa esimerkiksi. Maut ovat niin muuttuvia. 60-lukua löydetään uudelleen. Musiikki ei koskaan mennyt pois muodista, ja autoja tarkkaillaan. 60-luvun sisustussuunnittelu luo uutta muotia kotien sisätiloihin – retroa.

Silti meillä on ongelma rakennusten kanssa. Miksi? Luultavasti se on toisaalta Ronan Point -katastrofi, ja korkeiden asuintalojen yleinen epäonnistuminen korvaamiensa viktoriaanisten slummien ongelmien ratkaisussa. Toisaalta on politiikka. 60-luvun arkkitehtuuri identifioidaan idealismiin, epäonnistuneeseen yritykseen rakentaa utopia. Suurimmalle osalle 60-luvun rakennuksista motiivit olivat kuitenkin kaupallisia – kuten kaikkina historiamme ajanjaksoina.

60-luvun arkkitehtuuri

Kaupallisuus vastaan arkkitehtuuri

Paljon parjattu Tricorn Centre oli esimerkiksi kaupallinen kehittely, jonka tarkoituksena oli tarjota uusi ostoskeskus Portsmouthiin. Se ei ollut sosialistinen projekti vaan puhtaasti bisneskehittely. Jos pistämme politiikan syrjään, monet 60-luvun rakennukset kutsuvat esiin tyylin ja sivistyksen. Se oli James Bondin, avaruuskilvoittelun ja ääntä nopeamman matkustuksen aikakausi. 60-luvun arkkitehtuurissa on monien mielestä kyse coolista modernismista, sivistyksestä, hienostuneisuudesta ja tyylistä. Pelastakaa se nyt – tai pian on liian myöhäistä!

Monia 1960-luvun ikoneita oli esillä suuressa näyttelyssä Tate Britainissa alkaen 30. kesäkuuta 2004. Art and the 60s -niminen näyttely tutki brittiläisen taiteen uusia lähtöjä vuotta 1956 seuranneina luovina vuosina – seismisen muutoksen aikana brittiläisessä kulttuurissa. Näyttelyyn kuului joitain parhaiten tunnettuja taiteilijoita viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen, mukaan lukien David Hockney, Richard Hamilton, Peter Blake ja Bridget Riley sekä vaikutusvaltaisia mutta vähemmän laajalti juhlittuja aikakauden figuureita kuten John Latham, Liliane Lijn ja Gustav Metzger.

Mainitut taiteilijat reflektoivat ja osallistuivat sosiaaliseen vallankumoukseen, joka mytologisoitiin ”svengaavana 60-lukuna”. Näyttely teki erityisen referenssin niihin töihin ja taiteilijoihin, jotka merkitsivät perustavanlaatuista siirtymää taiteenteossa tai taiteellisessa kielessä, mukaan lukien Anthony Caro, Robyn Denny, Allen Jones, Philip King, Colin Self ja Joe Tilson.

Kun Britannia tuli esiin 1950-luvulta, sen taide osoitti erityislaatuisen paljon innovaatiota ja monimuotoisuutta. Art and the 60s -näyttely esitteli laajan valikoiman objekteja, jotka demonstroivat taiteilijoiden kokeilemia uusia käytäntöjä ja kuvastoa ja pyrki murtamaan perinteisiä ja usein harhaanjohtavia jakoja, joita on vedetty eri tyyppisten töiden kuten abstraktien ja popin välille esimerkiksi. Näyttely tutki taidetta, joka juhli popkulttuuria, ja taidetta, joka otti kriittisemmän kannan sekä taidetta että yhteiskuntaa kohtaan. Fokuksen kohteina olivat prosessivetoiset työt, jotka kehittyivät Jackson Pollockin vanavedessä ja kiinnostus amerikkalaiseen kulutuskulttuuriin mukanaan Eduardo Paolozzi, Hamilton ja Blake ja niin edelleen. 

© 2021 60 luku